"Tää on nähty"

15 sekuntia ja "Tää on nähty."
 

Jos Georgia O'Keefen näyttelyä ei olisi mainostettu muutamalla hienolla kukkakuvalla, jos näytelyssä ei olisi ollut niitä kukkakuvia, niin en olisi ymmärtänyt, että tässä on jonkun suuruuden kuvia. Näyttelyssä oli kaksi kerrosta töitä, kuvat oli katsottu viidessä minuutissa. Pari videota hieman hidasti kierrosta. Viihdyin 10 minuuttia

Kalhama & Piippo vaihtaa nimeä. Helsinki Contemporary. Rauha Mäkilän suuttomat ja silmättömät kertoivat jotain, mutta eivät edes pysäyttäneet. Merkillepantavaa oli, että kaikki työt oli myyty. Kun osaa bisneksen teon, myy vaikka audimiehelle taulun. Gallerian mielenkiintoisin visuaali oli maisema Vanhankirkonpuistoon. Viihdyin 5 minuuttia

Sinne - hieno tila, tylsääkin tylsempi nimi. Hannu Karjalaisen videoteoksessa tapahtui vähän. En jaksanut jäädä kuuntelemaan huonoa äänitehostetta, jotta olisin nähnyt, tapahtuuko videossa jotain. Viihdyin 2 minuuttia

Galleria G - taidegraafikot. Tämän kulmagallerian ohi ajan monesti, kun tulen kotiin. Olen autosta katsellessa ajatellut, että seinillä roikkuu hirveä määrä pukerrusta ja selitystä, mutta ei houkuttele menemään sisään. Antti Rantalahden teknisesti kömpelöt rauniokuvat tuli nähtyä, koska Hesarissa kysttiin, että tältäkö näyttää maailmanloppu – no ei näytä. Mustavalkoisena grafiikanlehtenä muutama teoksista näytti joltain, mutta ei maailmanlopulta. Viihdyin minuutin

Merta edemmäs kalaan. Napuritalossa Merimiehenkadulla on julkisivuremontti teräsportista on rapsutettu irtomaalit pois. Lopputulos voisi jäädä tuollaiseksi. Tulee Tage Andersen mieleen. Viihdyin 2 minuuttia ja tulin hyvälle mielelle

Tämä ilahdutti. Isoroballa oli bemari, jota sai tägätä. Mulla oli 90-luvulla ruosteinen ja kolhittu S-mersu. Ehdotin espoolaisille täggääjänuorille, että tägätkää mun auto. ne ei ymmärtäny, eikä tehny. Tarkoitus oli, että pysäköidessäni auton, naapuriautot pelkäisi, että heidänkin autonsa voidaan tägätä. Viihdyin 2 minuuttia ja tulin hyvälle mielelle.

Vanhankirkonpuistossa oli virkkauksia. Hienoja. Vuosia sitten poliisit toivat Espan puistoon ratakiskon. Tarkoitus oli vastustaa ilkivaltaa: tuodaan kerrankin tavara, jota nuoret ei saa rikki. Eihän se niin mene. Pitää tehdä niin herkkiä juttuja, ettei kenekään mieleen tule rikkoa niitä. Viihdyin 10 minuuttia ja tulin hyvälle mielelle 

Poikettiin vielä Brondalla. Seinillä oli paljon tavaraa näytillä, lähinnä naistenlehtien novellien kuvituspohjia. Kesäisen vihreetä tunnelmaa. Ainoa ilahdus oli Kuutti Lavosen hieno piirros - Florimond - miehen päästä. Viihdyin 3 minuuttia

Ei ole helppo olla taiteen kuluttaja. 

Hyvä logo-uutinen Espoosta

Espoon päättäjät ovat huomanneet, että kaupungin logo on epäonnistunut hässäkkätunnus, joka ei aukea kaupunkilaisille. [HS 23.5.2012]

Kuntien ja kaupunkien virastoille on ykkösasia, että kuntalaiset tunnistavat helposti veromarkoilla tuotetun palvelun. Piilottamalla kunnallisia palveluja erilaisten logojen alle annetaan toiminnasta vaikeaselkoinen kuva. Hyvä palvelu riittää nostamaan olemassa olevan tunnuksen arvoa. Pahinta on, että virasto näyttä yritykseltä, vaikka on silti vaan virasto. Kansalainen voi erehtyä luulemaan, että virtaviivaisen ilmeen takana on virtaviivainen organisaatio ja tehokas toiminta, mutta kun ei ole, niin pettymys on sitä suurempi.

Espoo ei pidä tässä hämärtämisessä kärkipaikkaa, kyllä se on kotikaupunkini Helsinki Oiva-akatemioineen ja Staroineen. Tietysti on hyvä, että isossa organisaatiossa laitokset voivat kehittää toimintaansa itsenäisesti, mutta kun laitoksen visuaalista ilmettä aletaan fiilataa nuorekkaaseen ja dynaamiseen joukkoomme sopivaksi, ollaan tuhlaamassa aikaa ja rahaa turhuuteen.

Hyvä virasto näyttää virastolta ja sen ilmeen pitää kertoa heti, mihin isompaan organisaatioon se kuuluu. Jos nimi on pitkä, niin sitten se on. Kun kansalaiset ymmärtävät nimen, niin kyllä he keksivät sille arkilyhenteen. Sossu on hyvä esimerkki, mutta Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ei tulisi ottaa Sossua omaksi tunnukseksi. Se on lapsen lempinimi, ei muuta.

Kun virastolle tehdään uusi logo, niin hylätään ne kansalaiset, jotka ovat tottuneen tunnistamaan organisaation perinteisen ilmeen. Ja muulle kohderyhmälle ilmeen merkitys pitää joka tapauksessa opettaa. Loppuun ajateltuna hässäköiden teettäminen ei ole kovin tehokasta tai taloudellista puuhaa.

Kun viraston ei tarvitse miettiä, miltä se näyttä, niin porukka voi keskittyä miettimään, miten se voisi oikeasti palvella kuntalaisia ja nostaa nykyisen ilmeen arvoa ihan vaan vanhanaikaisesti tekemällä työnsä hyvin.

Tietysti logo tai ilme vanhenee, silloin sitä pitää tuoreistaa, mutta se on eri asia kuin tunnuksen heittäminen roskakoriin.

Kuntien ja kaupunkien vaakunat ovat päätäjille pyhiä, siksi rinnalle on synnytetty näitä tunnistamattomia hässäköitä. Vähän kun paneutuu heraldiikkaan, niin huomaa, että vaakunat eivät ole visuaalisesti kiveen hakattuja. Vaakunaselitys väreineen on kirjallinen, se, minkä ulkoasun vaakuna saa, riippuu ajasta ja ajan hengestä. Kunnallinen vaakunaperinne Suomessa on ollut vahvaa ja kansainvälisestikin arvostettua herladiikkaa. Suurin osa suomalaisista ymmärtää vaakunan nähdessään, että kyseessä on kunnallinen palvelu. Tämä on rahanarvoinen osa vaakunabrändiä ja sitä kannattaa käyttää hyväksi.

Tähän loppuun muutamia hienoja vaakunoita Wikipediasta. Nämä logot kertovat tarinansa ilman sen kummepia lisävisioita tai -arvoja.

 Suomen vanhin vaakuna (1309) on Turun kaupungilla.

Tuorein vaakuna (2010) on kuntaliitoksissa syntyneen Kalajoen kaupungin tunnus. Vaakuna on aiemmin ollut Himangan kunnan vaakuna.

Tuorein (2009) täysin uudelta pohjalta suunniteltu Raaseporin vaakuna aiheutti aikalailla polemiikkia, mutta ainakin se on hauska eikä mikään hässäkkätunnus.

Oma suosikkini on Multian vaakuna. Multialaiset voisivat brändätä ahkeruuden kunnalleen.

Että näin näin tällä kertaa.

Mulla on hieno duuni

Olen saanut olla kahtena vuonna roudarina ja reaaliaikaisena visualistina mukana kokoamassa Cross-Over festivaalia. Tänä vuonna meillä oli käytössä 300+ neliöinen ja yli kymmenen metriä korkea Suvilahden Kattilahalli. Kun tyhjensimme tilaa, Nipa (Kapsäkista) pani Pink Floydin the Wallin soimaan ja nupit kaakkoon! Oli mieletön fiilis puuhata tilassa, jossa jylisi The Wall.


Kiitos Isselle ja Kynnyksen porukoille hienosta tapahtumasta. Huonommoinkin voisi mainosmies ja mainosmiehen firma sunnuntai-aamunsa viettää. Toivottavasti en saa Teostoa niskaani äänitilan kuvaamisesta. Kajarit purettiin vikana.

Rohkea kirjoitus kahdelta muotoilijalta

Ajoneuvomuotoilija Jukka Rautiainen ja teollinen muotoilija Mikael Silvanto tekivät rohkean teon (H.S. 17.6.2012 Vieraskynä). Muotoilijat kritisoivat kollegan työtä ja merkittävän tilaajan valintoja.

Yleensä kollegat käyvät näitä puheita keskenään riittävän monen tuopin jälkeen. Se puhe ei vie asioita eteenpäin. Tällainen avoin keskustelu vaikuttaa varmasti.

Graafisen muotoilun parissa työskentelevät suunnittelijat ovat samassa alhossa. Omasta syystä. Ei uskalleta tulla esiin omalla nimellä ja avata suuta. Pelätään, että joku iso raha loukkaantuu ja tekee tilauksen hiljaiselta naapurilta.

Muotoilun ostaminen on vaikeaa. Miten budjetoida ja miten valita tekijä, jos ei tiedä, mitä voi saavuttaa. Mitä järkeä on maksaa jostain, jota ei voi myydä voitolla eteenpäin? Miten hinnoitella viihtyminen ja helpompi arki?

Muotoilijat kysyvät artikkelin lopussa: "Mitä arvostamme? Sitä, että kaikki tarkistuslistan ruudukot on tunnollisesti rastitettu? Vai sitä, että päivittäinen elämämme on ympäröity kauneudella , joka tekee Helsingistä elämyksellisemmän niin kaupunkilaisille kuin vierailijoillekin?"

Tuo kauneus on ehkä jo vähän liikaa toivottu. Hyvään muotoiluun riittää, että arki ei pelota. Sen ostamiseen pitää tilaajan olla rohkea.

Helpon elämän puolesta!

Lyijykynän uusi elämä – ja haarukan

Jokainen graafinen suunnittelija on uransa aikana ainakin kerrran tehnyt jotain lyijykynästä. Anhava galleriassa ruotsalaisen Jacob Dahlgrenin kynät hauskuuttivat. Jacobin työt  ovat taas kerran aivan uusi ja tuore näkemys. Näppisten ja padien aikakaudella kynä-ikoni muuttuu varmasta joksikin muuksi.

Samaan aikaan Sanomatorilla oli Basware-friman sponsoroima nuorten taidekilpailun satoa. Osui silmään tämä työ, jossa haaruikoilla on punaiseksi lakatut kynnet. Näpsäsin haarukkatyöstä detaljikuvan, mutta valitettavasti en kirjannut ylös työn nimeä saati tekijää. Siitä pahoittelut. Tämä oli kirjattava noiden Jacobin kynien jälkeen.

Pidän näiden kasojen isänä Armania (Armand Pierre Fernandez 1928-2005). Armanilla oli 1969 näyttely Aamos Anderssonilla "Arman: Accumulations Renault". Näyttely koostui Reanultin osista, kestäis katsella tänäkin päivänä. Ateneumissa on yksi Armanin työ, palasiksi sahattu viulu. Lisää Armanista löytyy täältä, sivusto on hidas, mutta kokemisen arvoinen.

 

Että näin näin tällä kertaa.

Lemmenlukot — julma kasauma

One Love -taiteilijaryhmä teki tamperelaisten lemmenlukoista  teoksen Pirkanmaa 5. triennaali -näyttelyyn. Tampereen Patosillalta katosi yli sata lukkoa. Lemmenlukot olivat peräisin pariskunnilta, jotka olivat kiinnittäneet ne aitaan ja heittäneet avaimet pois.

Kun näin valokuvaaja Reijo Hietasen ottaman kuvan lukkomöhkäleestä, tuli mieleeni allaoleva kuva. Alakuvassa on Auschwitz-Birkenaun vankien kenkiä ja vaatteita. Photo Credit: US Holocaust Memorial Museum.

Huh - ensikerralla jotain kevyempää.

Art is so SAD

ART is so GAY lukee Forumboxin ulkopuolella. Näyttelyyn on koottu yli 40 Suomen eturivin taiteilijaa pohtimaan seksuaalisuutta ja sukupuolisuutta nykytaiteen avuin.

Minut näyttely teki surulliseksi. Missään ei näkynyt seksuaalisuuden tai edes läheisyyden tuomaa iloa. Lähinnä erektiosta kipeitä kikkeleitä. Tää on varmaa kesänäyttelykamaa: tulkaa ja tirkistelkää. Sama kuin kesäteatteriesitykset. Känni-tissi-kakka-hauskaa, joka valitettavasti ei naurata. Mene ja katso itse.

 

Kaikkea ei voi ymmärtää.

Kerro mitä haluat kertoa, ei sen kummempaa.

Helsingin liikuntaviraston kuulutus osui silmään Helsingin Sanomien pikkuilmoituksista. Tietysti otsikko, Kuulutus, pani lukemaan lisää. Kapulakieli osuu kohdalle: ilmoituksessa kerrotaan, että Uunisaaren silta siirretään. Siirretään. Siis se palvelee kulkijoita edelleen, mutta jossain toisessa paikassa. Näin minä ymmärrän, jos sanotaan, että siirretään. Vaan ei siirretty, kokemuksesta tiedän, että silta poistetaan jäiden lähdettyä ja ennen veneilykauden alkua.

Vaihdetaan otsikko. Varmaan tuo sana Kuulutus pitää jättää, mutta nostetaan itse asia otsikkoon. Näitä esimerkkejä on ilmoituksen laatijalle koko tämä lehti täynnä. Kerrotaan kansalaiselle heti otsikossa, mitä oikeasti tapahtuu. On kuuluttaminenkin tekemistä, mutta se ei kerro mitään.

Siivotaan. Lopuksi siivotaan kuvallinen häly kerrottavan asian ympäriltä. Nyt näkyy selvemmin, että Helsingin kaupungin liikuntavirasto kuuluttaa, että Uunisaaren silta poistetaan käytöstä.

Asia selkeni ja ilmoitustilan korkeus pieneni 15 %.  En tiedä, paljonko kotikaupunkini panee rahaa ilmoituksiin, mutta jos siitä summasta saa 15 prosenttia säästöön, samalla kun tiedonkulku tehostuu, se on designpääkaupunkia jos mikä.

P.S. Yritin mennä hel.fi -sivuille ja löytää, paljollako kaupunki ilmoittelee. Tuli tällainen ilmoitus. Tuo otsikko on hyvä, mutta sen jälkeen menee vaikeaksi.

 

Että näin tällä kertaa täältä työasemalaitteeltani.